Tietojenkäsittelytieteen päivät 2022 suuri menestys
Vuoden 2022 Tietojenkäsittelytieteen Päivät järjestettiin 20.-21.6.2022 Tampereella teemalla ”AI meets SE”.
Päiville osallistui yli sata kiinnostunutta kuulijaa, ja ohjelmassa oli kansainvälisiä puheenvuoroja niin tekoälyn kuin ohjelmistokehityksenkin näkökulmista.
Akateemisten puheenvuorojen lisäksi yleisö kuuli yritysedustajilta mm. tekoälyn käytöstä satamissa ja terminaaleissa sekä kansallisen terveystiedon kanssa. Päivien aikana oli myös mahdollisuus päästä tutustumaan Nokia Areenan Paidia-tilassa sijaitsevan Living Lab of Playhin.
Päivien yhteydessä järjestettiin myös ohjelmaa erityisesti väitöskirjatutkijoille. 21.6. oli ohjelmassa Seuran aloitteesta käynnistetyn väitöskirjatutkijaverkoston, TKTS PhD Candidate Communityn, ensimmäinen tapahtuma ei-virtuaalisesti. Tapahtumassa toteutettiin mentorointia ns. Speed Networking -konseptia hyväksikäyttäen, ja tapahtumaan osallistuvat väitöskirjatutkijat saivat siis tunnin aikana pikaista palautetta ja näkemyksiä viideltä eri kokeenelta mentorilta. Mentorit tulivat tietojenkäsittelyn eri aloilta (vuorovaikutteinen teknologia, ohjelmistokehitys, koneoppiminen, big data) ja mukana oli sekä akatemiassa pitkän uran tehneitä että teollisuudesta kokemusta kerryttäneitä henkilöitä. Erityisesti väitöskirjatutkijoita ajatellen Päivien ohjelmassa oli tarjolla myös kansainvälisesti laadukas tutoriaal Answer Set Programming -aiheesta.
Päivien aikana oli myös eri SIG-ryhmien kokoontumisia, kun IS SIG ja Opetus-SIG kokoontuivat keskustelemaan toiminnastaan.
Tärkeä osa päivien ohjelmaa oli myös Seuran vuosikokous, jossa valittiin hallitus seuraavalle kalenterivuodelle. Hallituksessa jatkaa monia tuttuja kasvoja, uusina jäseninä Jussi Jokinen Jyväskylän yliopistosta ja Tuomas Aura Aalto yliopistosta. Outi Sievi-Korte jatkaa puheenjohtajana.
Päivillä jaettiin perinteikkäät väitöskirja- ja gradupalkinnot, lue lisää uutisesta: https://tkts.fi/2022/06/27/tietojenkasittelytieteen-seura-ry-jakoi-palkintoja-opinnaytetoille/
TKT-päivistä voi lukea lisää Tampereen yliopiston Tietotekniikan yksikön blogista:
https://blogs.tuni.fi/cs/other-events/annual-symposium-for-computer-science-2022-the-wrap-up/